Kotijoukkue

Uusi koulu on mahtava. Tänään oli toinen päivä ja oli kivaa! Polttava puheenaihe on edelleen pääsykoeviikko, josta selviää näin jälkeenpäin kutkuttavia faktoja, kuten se, että muiden linjojen tulevat opiskelijat olivat ehkä saattaneet saada jonkinlaista vihjausta mahdollisesti ehdotettavista opiskelijavalinnoista. Ja toiset meistä odottivat yli kuukauden sitä kirjettä. Ärrinpurrin.

Vaan se ei enää huoleta, sisällä ollaan. Kaikki tuntuu natsaavan. Opetussuunnitelma, kaluston käyttöehdot ja luokkakaverit - käänteisessä tärkeysjärjestyksessä - ovat paljon parempia kuin ikinä toivoin. Niin, ja kouluruoka! Itse saa ottaa niin paljon kuin jaksaa syödä ja maistuu aidolle, oikealle laitosruualle. For real, no kidding. Löysin jo aateveljiä ja -siskoja kouluruuan puolesta.

En takuulla jätä Viimeisen kesän ja Ihmisarvon jengiä pois pelistä, mutta vihdoin tuntuu siltä, että leffantekjiän kotijoukkue on löytynyt. Meitä on kentän laidalla pelinrakentajia, tähtihyökkääjiä ja luottopakkeja, enkä mitään odota niin paljon kuin matsin alkua. Set up the big tent and we'll send in the clowns!

Neljä vuotta samassa sirkuksessa, samojen temppuilijoiden kanssa. Kyllä, kiitos.

Yksi luokkakaveri oli muuten oikeasti nähnyt ja kuullut posetiivin, joka soittaa Pelle Hermannin tunnaria. Ei kuulemma opiskelijan taskurahoilla.

Tervetuloa takaisin Suomeen, Antti!

Viimeinen viikko

Viimeisen kesän 73 ensimmäistä sekuntia, olkaas hyvät. Löytyy tuttuun tapaan tuosta oikealta. Jos pätkä ei pyöri suoraan nettiselaimessa tai muuten vaan tökkii, ei kannata vielä masentua. Klikkaa hiiren oikealla napilla ja sieltä "Tallena kohde nimellä...". Så där!

Viimeiset 506 sekuntia ensi sunnuntaina. Vielä viikko.

Ajatuksesta elokuvaksi

Ajeltiin Mikon piikillä Tapiolaan joskus lukioaikoina ja tehtiin psykologian kenttätutkimus ihmisten auttamisalttiudesta. Tulokset olivat vähintäänkin hämmentäviä. Niiteillä ja nastoilla koristeltuun nahkatakkiin pukeutunutta taistelijapariani autettiin keskimäärin heti, kun hän ehti tömähtää naama edellä nurmikkoon. Itse olin pukeutunut jotakuinkin kiltteihin skeittarifarkkuihin ja huppariin. Yli 50 ihmistä marssi kylmästi ohi tiistai-iltapäivänä Tapiolan keskustan liepeillä.

Meillähän ei oikeasti ollut mitään hätää. Eikä ole useimmilla spurguillakaan, joiden ohitse kävelee kaupungissa päivittäin. Toisaalta, mistä sen voi tietää?

Kuluvan vuoden maaliskuussa aiheesta valmistui lyhytelokuva Ihmisarvo. 21. huhtikuuta se sai ensi-iltansa FVL:n SM-elokuvafestivaaleilla Raumalla. Kesän aikana sen näki kourallinen ihmisiä. Toivottavasti joku heistä on sen jälkeen käynyt ravistelemassa penkillä makaavaa hereille.

Oli tai ei, 23. elokuuta Ihmisarvo julkaistiin Leffantekijän blogissa. Se on tuossa oikealla, myös englanniksi tekstitettynä. Myöhemmin syksyllä selvisi, mitä kansainvälinen jury leffasta tuumi.

Huolestumatta yhtäkkisestä mieltymyksestäni tarkkoihin päivämääriin voin vihjaista, että ensi sunnuntaina - kun ensi-iltaan on enää viikko aikaa - tarjoaa Leffantekijän blogi malttamattomille ihmisille Viimeisen kesän 73 ensimmäistä sekuntia. Tuossa oikealla pidempään lymyillyt leffan traileri on myös pakattu uudestaan ja nyt se toimii jos jonkinnäköisellä Windowz-tietokoneella. Getting serious!

Hei, jos Ihmisarvo tai Vikan kesän traileri ei vieläkään rullaa, lataa DivX-kodekki (ei lisättyä sokeria) ja johan lähtee!

RJD2 - Since We Last Spoke

Leffantekijän uutisia

Hyvää iltaa. Minulla on nyt teille hyviä ja huonoja uutisia. Ja sitten hyviä uutisia. Jonka lisäksi vielä lisää uutisia.

Viimeisen Kesän ensi-ilta on 1. syyskuuta.

Kyllä.

Viimeisen Kesän ensi-ilta on lauantaina 1. syyskuuta. Kauan odotettu - ja ajat sitten unohdettu - enskari päätettiin järkätä "Samin" kesänlopetusjuhlien yhteydessä. Juhlien kutsussa esitetty lupaus "Tiedossa boolia, omituisuuksia ja rajattomasti rumaa tanssia" vakuutti leffantekijät siitä, että juhlat olisivat mahdollisimman otollista maaperää Viimeiselle Kesälle. Toisaalla Painobaarin enskarin järkkääminen oli osoittautunut aivan ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Kuka ei vielä ollut huomannut tätä? No, kiitos kuitenkin loistavasta meiningistä hosteillemme Painossa! We'll be back.

Ikävää sinänsä, että enskari on jonkinlainen yksityistilaisuus, mutta huoli pois! Eiköhän 2. syyskuuta Leffantekijän blogissa julkaistava Viimeinen Kesä Loud&Proud Unlimited Edition pyyhkäise surun silmistä pois. Polkekaa siis höyryhelmitaulunne käyntiin parin viikon päästä sunnuntaina, peskää rennoimmat kuteenne puhtaiksi ja virittäytykää Viimeisen Kesän tunnelmaan. Ensi-ilta tulee nyt!

Ihmisarvo-nauha matkustaa huomenna Viron kautta Slovakiaan Unican festareille. Jännää.

Ainakin neljä tapaa keskustella

Ihmisten pitää keskustella. Ihmiset tykkää siitä, että keskustellaan. Jotenkin noin se menisi valtion ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantaisen mukaan.

Keskustelu on tavallaan yksi pykälä ylöspäin ajattelusta, kaksin ajattelua. Sekä keskustelu että ajattelu ovat mahtavia voimia, jotka pääsevät liian helposti unohtumaan. Jos haluaa ajatella ihan tosissaan, täytyy sille varata aikaa ja paikka. Samoin keskustelulle. Kun on oikein kiire, keskustelu tuntuu olevan kuitenkin helpommin järjestettävissä. On toinenkin ihminen mukana. Sitä paitsi keskustelu on helppo naamioida. Sanotaan, että lähdetään kahville tai kaljalle. Samasta on kuitenkin kyse.

Nopeasti tulee mieleen ainakin neljä eri tapaa keskustella. On tuulettamista, väittelyä, sparraamista puolin ja toisin sekä ideointia. Näiden välillä sitten vuorotellaan.

Tuulettamisella on kiva aloittaa. Tuulettamiseksi en vielä laskisi moita ja mitä kuuluuta, vaan heti näiden jälkeen alkavaa ajatusten vaihtoa. Puhutaan mitä puhutaan, kunhan aivoissa vapautuu tilaa. Puretaan päivän ja vähän pidemmänkin aikavälin polttavia aiheita. Siis tuuletetaan omaa päätä.

Väittelyn ei tarvitse olla ikävä tai vihamielinen tapahtuma. Väitellä voi ihan hyvässä hengessä asioista, joista ollaan eri mieltä tai ollaan saatu erilaista tietoa. Väittely pyöräyttää mukavasti isoja rattaita päässä ja samalla mukaan tarttuu uutta tietoa. Mitä enemmän väittelee, sitä paremmin oppii myös argumentoimaan ja vaikuttamaan puheella. Sitä paitsi väittelevän ihmisen persoonasta tuppaa paljastumaan yllättävän paljon asioita väittelyn aikana.

Sitten päästään kahteen keskustelutyyliin, joiden avulla voi erityisesti kehittää itseään luovana tekijänä.

Sparraavassa keskustelussa on selkeät voimasuhteet: toinen heittelee palloja ja toinen lätkii niitä takaisin. Hyvä sparraaja vetää omat etunsa pois keskustelusta ja keskittyy toisen esittämiin ajatuksiin. Oikeastaan kaikki, mitä sparraaja sanoo, voi olla hyödyksi. Kyse on kuitenkin assosiaatioista, ja eri ihmiset saavat erilaisia assosiaatioita. Se, mitä Jarkko ensimmäisenä tuumaa, ei todennäköisesti ole Petellä käynytkään mielessä. Ja näin Pete saa uusia ajatuksia. Ajattelun pitäisi siis jakautua puheen kanssa juuri päin vastoin: Pete selittää minkä kerkiää, Jarkko taas mietiskelee hetken ja heittää sitten jonkinlaisen vastineen.

Sparrata voi ja kannattaa kenen tahansa kanssa. Voi kuitenkin tuntua turvalliselta aloittaa aina uusien ideoiden pallotteleminen oman luottopakin kanssa, joka surffaa suunnilleen samoilla aivoaalloilla.

Leffantekijälle ideointi on hyvän keskustelun kruunaus. Ideointi saattaa lähteä liikkeelle mistä tahansa keskustelutyylistä: tuuletuksesta, väittelystä tai sparrauksesta. Ideointi on myös keskustelun haasteellisin muoto. Nyt puhutaan siis vapautuneesta ideoinnista, joka saa molemmilta (tai voihan meitä olla kolmekin...tai neljä tai seitsemän...) kaikki kanavat auki ja ideat lentämään ilman itsekritiikin sensurointia. Ideointi vaatii keskinäistä luottamusta, avointa ajattelua ja innokkuutta. Vimmaa. Ja silti ideoida voi kahvilassa, metrossa, uimarannalla, missä ikinä. Tarvitaan vain keskustelua.

Niin, mitä parempaa tekemistä voi olla kuin keskustella ihmisten kanssa? Ja siinä sivussa juoda sitä kahvia tai olutta tai kokista sitruunaviipaleella.

Tee tästä yksinbloggauksesta keskustelu: kommentoi.

Hors de prix

Suomeksi Hinnasta viis on parhaillaan leffateattereissa pyörivä Pierre Salvadorin uusin ohjaus, jonka pääosia näyttelevät Audrey Tautou ja Gad Elmaleh.

Kävin katsomassa. Ihanan ehjä ja hyväntuulinen leffa. Suosittelen.

Leffa toimii yksinkertaisten asioiden ansiosta. Tarina on pienimuotoinen, muutamien päivien (ehkä viikon, mistä sitä tietää) kahden päähenkilön hullunmylly. Tapahtumat ovat aivan arkisia, mitä nyt muutaman sadan euron hintalapulla varustettuja. Ja kyllä, leffa on auttamatta romanttinen komedia, mutta huumori on ihanan nokkelaa ja pääsee yllättämään useammin kuin kerran.

Kaikkein parasta on kuitenkin se, miten kahden päähenkilön, Irènen ja Jeanin, tarinat täyttävät koko leffan ja jättävät vain vähän tilaa muutaman sivuhahmon huvittavalle taustatarinalle. Gigolo ja gold digger ovat kaikessa absurdiudessaan todella hyviä ja monipuolisia henkilöhahmoja.

Sitäpaitsi, aivan kuten Irène toteaa, Gad Elmalehilla on charmia.