In Finland we have this thing called hyvä meininki

Eihän se mainoslause tosiaan ihan noin mennyt, mutta kuitenkin.

Tänään aloitettiin Popot-dokumenttielokuvan kuvaukset. Ja voi tokkiinsa, että olikin kuvaukset! Aluksi vähän säädettiin logistiikan ja yksityisautoilun merkeissä, mutta sitten päästiin vauhtiin. Neljä tuntia sisään-ja-ulos, tanssiscene oli kuvattu ja jengi kotimatkalla.

Päivän aikana juteltiin moneen kertaan yhdestä asiasta.

Ensin tuotantopäälikkömme kertoi kaupunkisuunnistuksen lomassa oman dokumenttileffansa kuvauksista. Materiaalista, joka on siis nyt jo leikkauspöydällä, huomaa kuulemma selvästi, missä kohtaa kaikilla on ollut rentoa ja hauskaa, ja missä ovat aikataulut alkaneet venyä ja jengi puutua. Vaikka jälkimmäinenkin matsku olisi ihan hyvää, edellinen on sitä niin paljon parempaa, että vain sitä kannattaa käyttää. Hyvä meininki näkyy ja kuuluu.

Tästä viisastuneina mietittiin, että ensimmäisenä kuvauspäivänä olisi mahtavaa saavuttaa juuri se hyvä meininki ja fiilis siitä, että kaikki haluavat olla juuri nyt juuri näissä kuvauksissa. Sitä lähdettiin puskemaan.

Kuvausten jälkeen oli hurjan helpottavaa kuulla, mitä mieltä päähenkilömme oli päivän sessiosta. Omaan työhönsä - jonka siis pitäisi tuntua mahdollisimman harvoin pelkältä työnteolta - verraten hän meinasi, että tärkeintä on vetää rennosti, pakottamatta, ja säilyttää hyvät fiilikset. Jos ne katoavat, on parempi lopettaa siltä päivältä.

Tänään kuvattiin, hehkutettiin, naurettiin ja ehkä vielä toisen kerran hehkutettiin tanssijaa valkoisella lattialla. Sitten lopetettiin. Fiilikset oli edelleen hyvät.

Jossain vaiheessa tuotannon suunnittelua olin varmaan tosi huolissani siitä, miten hienoja ja taidokkaita kuvia tanssisessiosta saadaan nauhalle. Eilen ja tänään ennen kuvauksia jännitin yhtälailla sitä, onnistutaanko kuvauksiin luomaan hyvä meininki. Kuvausten jälkeen, kun kävelin ännännen kerran paskaloskaisesta Kurvista kotiin, ajattelin, että se on melkein se ja sama, kuinka ajanseisauttavia kuvat nauhalla ovat, kunhan tänään vallinnut meininki säilyy lopuissakin kuvauksissa.

Sitä paitsi kuvat on sikahyviä. Sen verran ykköslaadun kuvaaja on puikoissa - ja kameran takana ei todellakaan seiso tämän tekstin nimellään vahvistanut.

Epätasapainoaisti

"Elokuvalla täytyy olla alku, keskikohta ja loppu."

Kun kuulin tuon ensimmäisen kerran aivan vakavasti elokuvateorian yhteydessä lausuttuna, olin huvittunut. Onneksi olen aikaa myöhemmin päässyt jyvälle, ettei siinä ole mitään kovin huvittavaa. Päinvastoin.

Alku ja loppu nyt ovat paremmin ymmärrettävissä. Onhan leirinuotion ääressä kerrotussa mehästysjutussakin jonkinlainen aloitus ja ennen muuta hurja lopetus. Mutta se keskikohta, onko se muutakin kuin filmiruutu (you wish) toisensa perään siellä jossain alun ja lopun välimaastossa? Hiljattaen on alkanut oikein toden teolla kiinnostamaan, mitä siellä keskikohdassa oikein voisi olla, jotta leffa olisi hyvä.

Jos miettii asiaa vaikka niin, että alussa on jotain peruselämää, sitten tulee tavallista pahempi ongelma ja loppuhulinoissa se ratkaistaan. Siis jonkinlainen konflikti. Tai este, haaste, seikkailu, mikä ikinä. Tässä kohtaa menevät ihan tietoisesti muutamat teoreettiset käsitteet päälekkäin ja väärinkin. Vaan eipä siinä. Keskikohtaa kutsutaan pitkässä leffassa myös toiseksi näytökseksi. Siis monta eri nimeä suurin piirtein samalle ajanjaksolle ja samoille tapahtumille elokuvassa.

Edelleen, kaikkien eri termien ja selitysten jälkeen tulee hetkiä, kun en ymmärrä, mitä se keskikohta siinä alku-keskikohta-loppu-ajattelussa oikein meinaa. Lue enemmän kirjoja, niin opit. Nojoo. Mutta tulee tarinanalkuja, joista ei oikein hahmotu, missä on se este, haaste tai konflikti. Tai sitten mieltää edellä mainitut niin ikäviksi ja pahansuoviksi, että haluaisi pärjätä ilman niitä.

Well, leffahistorian opettaja käytti taannoin sanoja tasapaino ja epätasapaino. Siis että leffa kulkisi reittiä tasapaino-epätasapaino-tasapaino. Matkalippuja myydään vaunuissa...ja niin edelleen.

Tadaa!

Ei varmasti mikään uusi juttu monelle. Eikä kai itsellekään. Mutta kun se rinnastettiin sopivasti muihin tässä puituihin rakenteiden nimityksiin ja omaakin pohdintaa aiheesta oli, jotenkin natsasi.

Siis ensteksi ollaan tasapainossa. Sitten lauta keikkaa ja jokin on vinksallaan. Tervetuloa epätasapaino! Termi on samalla avoin kaikenlaisille esteille ja konflikteille, mitä ihmiset tai maailma voivat kokea, ja toisaalta ilman kolmea ensimmäistä kirjaintaan se lupaa jo mukavamman maailman, johon lopussa päästään. Jee. Ja silti on selvää, että epätasapaino joko on tai sitä ei ole. Ja jos sitä ei ole, pitää kysyä, mitä tässä leffassa oikein tapahtuu.

Tällaista peruspuuroa tänään, keskeltä Suurta Lattiaremonttia.