Näin se homma menee

Treffasin tänään pikaisesti Painobaarin Akin ja päivitettiin puolin ja toisin tilannetta ensi-illan järjestämisestä. "Ei olla hevosen selässä, mutta teidän kannalta pidetään se tietysti heti, kun mahdollista."

Konsensus.

Homma menee nyt näin:

1) Lähden tulevana maanantaina takaisin Suureen Seikkailuun, jossa vietän aikaani heinäkuun alkuun asti. Uutta oikorataa koilliseen ja siitä vähän sivummalle. Sinne.

2) Leffan ensi-illasta päätetään ensi viikolla! Ja se päätös sitten toivottavasti pitää. Parhaassa tapauksessa filmi pyöritetään Painossa vielä tämän kuun puolella, mutta ollaan varauduttu rullaamaan myös huhtikuussa. Sen pidemmälle ei tarvitse odotella. Lupaan sen.

3) Tulikohan taas luvattua liikoja?

4) Ei sentään.

Lyhyt vs. lyhyempi

Jesjes, kuvattiin eilen lyhytleffa, joka lähtee ennakkotehtävänä viikon-parin päästä eteenpäin.

Ihmisarvolla (leffan työnimi) ja Viimeisellä Kesällä ei ole montaa yhteistä viivaa. Ehkä pikku taulukko selventää asiaa:

2 min vs. 8 min (pituus)
1 kohtaus vs. 9 kohtausta
4 näyttelijää vs. 6 näyttelijää + avustajat
1 kuvauspäivä ja -paikka vs. 1-2-3-monta!
10€ vs. jotain yli 300€

Ja sitten muutamia asioita toisin päin:

2 harjoitukset vs. treenataan sitten kuvauksissa
klaffaus vs. mikä näistä klipeistä se taas on?
ohjaajan kotiläksyt vs. niin, mitkä?

Eli on sanomattakin selvää, kumpi projekti oli paremmin näpeissä alusta loppuun. Viimeinen Kesä on rakas leffa, mutta oli tosi siistiä tehdä väliin yksi projekti vähän sopivammissa mittasuhteissa. Meinaan sitä, että pystyin keskittymään käsikseen, näyttelijäohjaukseen ja niihin hyvin levottomiin ideoihin, joita itse kukin pukelsi ilmoille harjoitusten ja kuvausten aikana. Eli, ou jea, siihen olennaiseen.

On maastoautojen ja jenkkifutaajien ohjailukin kivaa - no doubt! - mutta ne tahtovat syödä aikaa, rahaa ja paljon puuhastelua. Ja ne on kuitenkin sitä ylimääräistä karkkia, sitä pientä kivaa. Että jos tässä haluaa valitsemalleen tieuralle suuntautua, niin täytyy vissiin jossain vaiheessa myös tehdä niin.

Lyhyt lyhäri on siitäkin syystä kelpo puuhaa, että pääsee käymään läpi koko prosessin nopeammin ja tiiviimmin. Siis pääpiirteittäin näin: idea, hylkääminen, idea, käsis, hylkääminen, idea, käsis, ryhmän kokoaminen (tässä kohtaa ei hylätä ketään), harjoitukset, hylkääminen, kuvaukset, leikkaus, hylkääminen, fiilistely, valmis leffa.

Prosessi on siis lyhyempi (on vissiin ollut puhetta siitä, kuinka kauan Viimeistä Kesää on jo tehty). Hence, enemmän projekteja per aikayksikkö. Ja sitä kautta enemmän oppimista, vielä enemmän kärvistelyä, kun ei irtoa - ja vähintään yhtä paljon hauskanpitoa.

Antaa potkua: Elastinen - Anna soida
Aurinkoon ja loskaan: Matti Johannes Koivun molemmat levyt

Kuin varkain

...on Viimeisen Kesän rinnalla päässyt valmistumaan parikin lyhyttä pätkää, joissa allekirjoittanut on ollut jotenkin mukana.

Lupaus: en enää koskaan, ikinä, milloinkaan käytä ilmausta allekirjoittanut.

Parahiksi talven alkuun, siis jossain tammi-helmikuun hujakoilla, valmistui lyhyt, mutta sitäkin tiiviimpi lumilautailupätkä Moona 40. Leikkasin pätkän menneen syksyn aikana, kuvaus ja laskeminen ovat poikain omaa - kuten myös leffan nimi. En kommentoi.

Tsekatkaa, lumilautailun ystävät ja muutkin vähäosaiset, näillä jätkillä on tyyliä!

Toinen lyhykäinen rakennettiin alusta loppuun yhdessä päivässä hiihtolomalla. Pätkän nimi on Operaatio: Kantohanki ja se on samannimisen airsoft-pelitapahtuman esittelyvideo. Tässäkin projektissa puuhastelin leikkauspöydän ääressä. Trailerin tirehtöörin nimen voivat näppärimmät bongata myös Viimeisen Kesän creditseistä. Piiri pieni pyörii.

Tässäpä näitä. Kova on yritys todistella, että hei ihan oikeasti me ollaan saatu jotain aikaankin!

Viimeisen Kesän tyypit teatterissa

Pahus, kun menee hankalaksi. Enskaria järkkäillään, mutta jokaisen tahon eriävistä aikatauluista muodostuva palapeli on toistaiseksi muutamaa palaa vailla. Eli huhupuheista huolimatta ei ensi eikä sitä seuraavanakaan viikonloppuna leffaa Painobaarissa nähdä. Mutta ihan varmasti vetinen kevättalvi vielä näkee sen päivän, kun meidän leffan enskaria vietetään. Hoidetaan nyt vaan kerralla koko kööri paikalle Painoon ja sitten fiilistellään!

Meanwhile, Masalan nuorisoteatteri toivottaa tervetulleeksi katsomaan Isä minun -näytelmää, joka sai ensi-iltansa eilen 5. maaliskuuta. Rooleissa nähdään leffatrailerista tutut tyypit - vai nähdäänkö Viimeisessä Kesässä tutut tyypit Masalan nuorisoteatterista? No, reissatkaa silti lähijunalla pahamaineiseen Masalaan katsomaan Suomen parasta harrastajateatteria, it's worth every bullet you catch on the way!

Leffa on muuten epävirallisesti VVV eli viittä vaille valmis. Oikeasti, viimeinen biisi, joka kerää karanneet langat takaisin yhteen ja pyöräyttää lopputekstit ruudulle, on vielä pajalla, mutta muuten on kaikki nysväyksetkin nysvätty. Ainiin, ja yhdet tekstit täytyy visualisoida. Eli pidättelen vielä suurta huokausta, jotta sen voi sitten oikeasti valmiin pätkän päälle puhkua.

Vaan ei hätää, hommia riittää nyt ennakkotehtävien muodossa ja kamera käy jo ensi viikonloppuna. Se on kuitenkin toinen tarina, josta päästään ehkä jatkamaan, kun Viimeinen Kesä on päästetty vapaaksi rakkoisista käsistä. Antin sanoja lainatakseni: "Se ei oo mikään master piece, mut sitä on väännetty."

On väännetty, lupaan sen.