Lyhyt vs. lyhyempi

Jesjes, kuvattiin eilen lyhytleffa, joka lähtee ennakkotehtävänä viikon-parin päästä eteenpäin.

Ihmisarvolla (leffan työnimi) ja Viimeisellä Kesällä ei ole montaa yhteistä viivaa. Ehkä pikku taulukko selventää asiaa:

2 min vs. 8 min (pituus)
1 kohtaus vs. 9 kohtausta
4 näyttelijää vs. 6 näyttelijää + avustajat
1 kuvauspäivä ja -paikka vs. 1-2-3-monta!
10€ vs. jotain yli 300€

Ja sitten muutamia asioita toisin päin:

2 harjoitukset vs. treenataan sitten kuvauksissa
klaffaus vs. mikä näistä klipeistä se taas on?
ohjaajan kotiläksyt vs. niin, mitkä?

Eli on sanomattakin selvää, kumpi projekti oli paremmin näpeissä alusta loppuun. Viimeinen Kesä on rakas leffa, mutta oli tosi siistiä tehdä väliin yksi projekti vähän sopivammissa mittasuhteissa. Meinaan sitä, että pystyin keskittymään käsikseen, näyttelijäohjaukseen ja niihin hyvin levottomiin ideoihin, joita itse kukin pukelsi ilmoille harjoitusten ja kuvausten aikana. Eli, ou jea, siihen olennaiseen.

On maastoautojen ja jenkkifutaajien ohjailukin kivaa - no doubt! - mutta ne tahtovat syödä aikaa, rahaa ja paljon puuhastelua. Ja ne on kuitenkin sitä ylimääräistä karkkia, sitä pientä kivaa. Että jos tässä haluaa valitsemalleen tieuralle suuntautua, niin täytyy vissiin jossain vaiheessa myös tehdä niin.

Lyhyt lyhäri on siitäkin syystä kelpo puuhaa, että pääsee käymään läpi koko prosessin nopeammin ja tiiviimmin. Siis pääpiirteittäin näin: idea, hylkääminen, idea, käsis, hylkääminen, idea, käsis, ryhmän kokoaminen (tässä kohtaa ei hylätä ketään), harjoitukset, hylkääminen, kuvaukset, leikkaus, hylkääminen, fiilistely, valmis leffa.

Prosessi on siis lyhyempi (on vissiin ollut puhetta siitä, kuinka kauan Viimeistä Kesää on jo tehty). Hence, enemmän projekteja per aikayksikkö. Ja sitä kautta enemmän oppimista, vielä enemmän kärvistelyä, kun ei irtoa - ja vähintään yhtä paljon hauskanpitoa.

Antaa potkua: Elastinen - Anna soida
Aurinkoon ja loskaan: Matti Johannes Koivun molemmat levyt