Viimeisen Kesän tyypit teatterissa

Pahus, kun menee hankalaksi. Enskaria järkkäillään, mutta jokaisen tahon eriävistä aikatauluista muodostuva palapeli on toistaiseksi muutamaa palaa vailla. Eli huhupuheista huolimatta ei ensi eikä sitä seuraavanakaan viikonloppuna leffaa Painobaarissa nähdä. Mutta ihan varmasti vetinen kevättalvi vielä näkee sen päivän, kun meidän leffan enskaria vietetään. Hoidetaan nyt vaan kerralla koko kööri paikalle Painoon ja sitten fiilistellään!

Meanwhile, Masalan nuorisoteatteri toivottaa tervetulleeksi katsomaan Isä minun -näytelmää, joka sai ensi-iltansa eilen 5. maaliskuuta. Rooleissa nähdään leffatrailerista tutut tyypit - vai nähdäänkö Viimeisessä Kesässä tutut tyypit Masalan nuorisoteatterista? No, reissatkaa silti lähijunalla pahamaineiseen Masalaan katsomaan Suomen parasta harrastajateatteria, it's worth every bullet you catch on the way!

Leffa on muuten epävirallisesti VVV eli viittä vaille valmis. Oikeasti, viimeinen biisi, joka kerää karanneet langat takaisin yhteen ja pyöräyttää lopputekstit ruudulle, on vielä pajalla, mutta muuten on kaikki nysväyksetkin nysvätty. Ainiin, ja yhdet tekstit täytyy visualisoida. Eli pidättelen vielä suurta huokausta, jotta sen voi sitten oikeasti valmiin pätkän päälle puhkua.

Vaan ei hätää, hommia riittää nyt ennakkotehtävien muodossa ja kamera käy jo ensi viikonloppuna. Se on kuitenkin toinen tarina, josta päästään ehkä jatkamaan, kun Viimeinen Kesä on päästetty vapaaksi rakkoisista käsistä. Antin sanoja lainatakseni: "Se ei oo mikään master piece, mut sitä on väännetty."

On väännetty, lupaan sen.