Kuppi kahvia ja taskunauhuri

Kuten ei vielä mainittu, tanssikengistä kertova dokumenttielokuva on nyt tuotannossa. Kuvaukset alkavat puolentoista viikon päästä, mutta sitä ennen on ehditty tekemään yhtä ja toista.

Dokumenttielokuvasta on tullut opittua enemmän ja nopeammin kuin pyörällä ajamisesta lapsena. Otetaan vaikka eilinen ennakkohaastattelu - jonka meinasin viisaampien kehotuksista huolimatta jättää tekemättä. Onneksi joskus oppii ennen kuin tyhmästä päästä on kärsinyt koko konkkaronkka.

Haastateltavaa henkilöä on ohjattava aivan kuin näyttelijääkin. Ei ehkä täysin samoilla metodeilla, mut peruskuvio on sama. Täytyy olla itse mukana pelissä: kuunnella, rohkaista ja heittäytyä samaan soppaan. Ennen kaikkea täytyy hymyillä, koska leffateko on hauskaa...eikun ihan oikeasti.

Kamerat, mikrofonit ja kaikenkarvaiset laitteet tekevät tilanteesta aina jotenkin virallisen. Siksi tekniikan piilottaminen hyvin ja lopulta kaikkien härveleiden "unohtaminen" kokonaan tekevät haastiksesta rennomman. Jos mahdollista, voisi myös antaa ihmisen seistä, liikkua ja oleilla vapaasti tilassa. Konkreettinen vapaus ja tila antavat juttuunkin vapautta ja tilaa liikkua.

Edelleen olen sitä mieltä, että suunnitella täytyy - ja paljon. Mitä enemmän piirtelee pelikuvioita etukäteen, sitä suuremmalla syyllä pitäisi kuitenkin muistaa John Websterin viisas letkautus: "Kun kuvaukset alkavat, unohda käsikirjoitus." Dokumenttielokuva vaatii tämän.

Eri asia on sitten se, minkälaisen kuvan antaa ulospäin. Vaikka juttu olisi käyty jokaista otosta myöten läpi työryhmän kanssa, voidaan silti saada kuvaustilanne näyttämään siltä, että kaikki olisi ennakoimatonta ja hallitusti improvisoitua dokumentointia. Meinaan jos tarina ja päähenkilöt haluavat hommailla sen kummemmin suunnittelematta etukäteen, pitäisi ainakin luoda illuusio siitä, että näin on.

Hassua oli muuten huomata kuinka paljon noin kolmen vartin haastattelun sisällöstä tulee ihan uutena tietona, kun nauhan purkaa kotona. Näyttäisi siltä, että sen hetken, kun tarkistaa mikseristä äänen tasoja tai silmäilee seuraavia kysymyksiä, korvasta toiseen käy läpiveto niin että humisee. Kyllä kaikki vempaimet on sitten hienoja, mutta on se ihan mukavaa, kun ei tarvitse itse veivata kampea, vaan voi keskittyä juttuun.

Aloha - älkääkä koskaan aliarvioiko litteroinnin voimaa!