Kuvataan, hiljaisuus!

Kuka roudaa urheilukassillisen kamaa, kameralaukun, kaksi jalustaa ja vielä itsensä amerikkalaiselle jalkapallokentälle huomatakseen, että kenttää kiertävällä pyöräilyradalla pörrää punainen pappamopo imussaan trikoopukuinen kilpapyöräilijä? (Tekee muuten mieli kysyä, mitä ”#€%!?)

Kuka rupeaa tässä vaiheessa purkamaan laukkuja ja kokoamaan kuvaustekniikkaa ilman tarkempaa tietoa siitä, milloin pärrä ja pyörä lopettavat hullunkurisen toimintansa ja kentällä saa ruveta heittämään palloa? On myös eduksi, että sarjakuvamaiset sukkahousutsankarit eivät toistamiseen vilahda kuvan taustalla ja peitä miehekkäitä taklauksia pörr-äänellään.

Kuka pukee päälleen fleecen ja hanskat aurinkoisena syyspäivänä jo ennen kuin on edes viileää, koska aikoo seistä tapittaa samassa paikassa seuraavat tunnit - satoi tai paistoi? Onneksi muuten paistoi.

Kuka rakentaa, säätää, värkkää neljästä seitsemään heti työpäivän perään tallentaakseen puoli minuuttia hengentuotettaan juuri sellaisena kuin ”mä sen sillon piirsin ja selitin”?

Ja kuka astuu tässä vaiheessa kentälle tuntematta näitä aiempia sällejä ja tietämättä yhtään, mihin on lähtenyt mukaan, mutta pukee silti pelivarusteet päälle ja alkaa harjoittelemaan tekaistua kuviota, jotta voi toistaa sitä toistakymmentä kertaa koko palettia pyörittävän ruuhkatukan huutaessa ”Valmistaudutaan uuteen kuvaan!”?

Tämä kuulostaa englanniksi paljon paremmalta:

We do.

Ja meillä tarkoitan assistenttia, pääosan näyttelijää sekä niitä Helsinki Wolverinesin pelaajia, jotka eilen 26. syyskuuta antoivat itsestään paljon enemmän kuin Heikki ja Antti uskalsivat etukäteen odottaa. Ja näillä pojilla on sentään melko korkealentoiset visiot.

Viimeisen kesän ensimmäiset kaksi kuvaa kuvattiin eilen. Siitä merkkinä on seinälleni, joka alkaa toimittamaan story boardin virkaa, kiinnitetty kaksi Polaroid-kuvaa. Näistä kuvista voin seurata syksyn ja talven aikana, mitä kuvia elokuvaan on ehditty kuvata ja muodostaa mielessäni leikkauksen rungon.

Leikkasimme kuvatun kohtauksen vielä illalla raakaversioksi, joka paljasti karun totuuden: tämä leffa EI SAA jäädä tekemättä. Jos ensimmäiset kaksi kuvaa ovat tällaista visuaalista ilotulitusta ja päähenkilönkin hahmo heräsi eloon jo ensimmäisillä repliikeillä, on lopullinen elokuva henkeäsalpaava - ainakin tekijöilleen.

”Tämän paremmin ei olisi voinut projekti alkaa” sanoin serkulleni, joka järjesti planeetan asenteellisimman junnujoukkueen kuvauksiimme. Tarkoitin joka sanaa.

Biggup y’all, matka on vasta alussa!

Muuten, lisää kuvataan jo ehkä tämän viikon aikana. Kun velodormilla viimeinen sävykortti oli tallennettu diginauhalle, alkoi seuraavan kohtauksen järjestäminen, ideointi ja valmistelu. Pitää takoa, kun rauta on kuumaa, right? Ryhmä vahvistuu uusilla näyttelijöillä ja kuvauspaikkoja spottaillaan kuumeisesti. Ja Antti on saanut puvustajan pestin.